18 Marjorie

Kun olin niin pieni ettei minusta paljon edes näkynyt, haaveilin ajasta jolloin kulkisin omilla raajoillani pitkin kyläteitä, juoksisin mäenharjanteille ja kiipeäisin ylämaille, menisin hiihtämään, viuhuisin luistimilla tuulen vietävänä ja kiitäisin kelkalla alas ja taas uudestaan, uudestaan sama reitti joka päivä aina uudestaan kunnes väsyisin ja purjehtisin Amerikkaan.

Tein samaa retkeä monta kertaa viikossa, vuodenajoista viis, reitti oli aina vaikeampi ja siinä oli mukana kerta kerran jälkeen aina enemmän seikkailuja. Takerruin jalkoineni louhikkoon, jäädytin käteni jäätiköllä, kotka nappasi minut, ratsastin karhulla ja päädyin maurien haareminaiseksi. Ennen kotiinpaluuta tein saman matkan vielä uudestaan ja varmuuden vuoksi, muistojeni lujittamiseksi, vielä kerran ennen iltapalaa. Kunnes nukahdin.

Minä tiedän kävelemisestä yhtä paljon kuin puu tai käärme. Julius vei minut ulos. Meillä oli oma kuski, umpivaunu ja kauniin harmaa valjakko, meillä oli eväät ja minulla oli harteilla huopa, jolta vesi valui kuin hanhesta. Vaunuissa heiluminen rasittaa selkääni, olen köytetty paikalleni, en edes näe ulos kunnolla, silti en valittanut koskaan. Kerran jatkoimme matkaa pidemmälle kuin tavallisesti, niin kauas että kiersimme järven, niin pitkälle kun pääsi, niin kauas kun hevoset halusivat ja lähemmäs vesirajaa. Julius nosti minut käsivarsilleen kuin höyhensäkin ja kantoi rantatöyräälle. Hän riisui minut, tapoja noudattaen, silmät kiinni kuin palvelustyttö, nyöri ja nappi kerrallaan niin etten pelästy eikä tule kylmä eikä vuokrakuski näe mitään. Julius laski minut veteen kuin lapsen, kuunsilta osui hänen värähteleviin lihaksiinsa hänen kannatellessaan minua vedessä, hän hikoili ja tärisi ruumiinponnistuksesta, minä nauroin kylmästä ja ilosta. Hän oli täysissä pukeissa. Vain kenkänsä riisuneena ja lahkeensa käärineenä hän heilutti minua pitkin veden pintaa, viuuuh, etäämmälle kohti ulappaa, ja huiiih, takaisin turvalliseen syliinsä. Eikä kastunut itse lainkaan. Juliuksella oli muhkuraiset polvet ja epämuodostunut varvasväli. Sellaiset asiat, minuun kuulumattomat, olen huomannut laittavani merkille aivan huomaamattani, siitä on tullut tapa, olen varmaankin kateellinen.

Viimein tuli aika lähteä, oli jo pimeää. Julius laski minut rantaheinikkoon, hankasi ja puunasi ja kiillotti ja näytti ruovikossa piilottelevan kerttusen pesän. Vuokrakuski hörisi pukilla samaan tapaan kuin harmaalaikkuiset hevosensa, miehen piipusta lähtevä savu kutitti sieraimia, hevoset heiluttelivat häntäjouhiaan ja kerttunen keikkui pesällään ja heinä kahisi illan mukana, kuu siirtyi puitten taakse ja järvi muuttui koboltinsiniseksi. Järven toisella puolella valkoinen kaupunki. Katselin sitä tarkkaan ja monelta kantilta, vedenpinnan mustaa hohtavan pintaa pitkin ja kuun lumoissa. Ihastelin kaupungin ryhdikkyyttä, sen selkeyttä ja hiljaisuutta, ikkunoissa loistavia valoja jotka heijastuivat järven pinnasta, kuvittelin keitä siellä asui, valkoisia, ryhdikkäitä, tyyniä ihmisiä. Katselin sitä Juliuksen sylissä niin kauan, ettei jäänyt epäselväksi miten valkoinen ja hiljainen kaupunki oli. En uskonut sen olevan Geneve, en uskonut Juliusta. Sanoin meidän olevan Amerikan rannalla, perillä. Enää pitäisi uida vain lyhyt matka ja voimme jäädä loppuiäksi, vuokrakuskin ja hevoset me otamme tietysti mukaan.

Sieltä hän tuleekin, riiputtaen sormiensa välissä märkää myttyä, pitelee kuin tuluskukkaroa, se on oravanpoikanen, harmaa ja sievä, selästä tuli ulos puutikku. Julius poimi oravan hevosmiehen sormien välistä ja painoi sen poskeaan vasten, tunnen sen hengityksen ihollani, hän sanoi, se pelkää kuolemaa, sen sydän hakkaa, se on kauhuissaan joutuessaan vasten minua, ajamatonta miestä, ei se tiedä maailmasta mitään, ei se tiedä edes puutikusta, jonka oli saanut ruumiinsa läpi.

Me pysyttelimme pitkän aikaa niin. Minä kivellä pyyhkeen sisässä, Julius kyykyssä orava kädellään, ajuri seisaallaan meidän takanamme ja hevoset meidän kaikkien takana viskellen levottomina pitkiä kaulojaan puolelta toiselle. Ne katselivat tummin silmin pilviverhon taakse jäänyttä kuuta ja pärisivät.