17 Joachim Blatte sillalla

Kohta neljätoista vuotta lääkäri Rothmaier on saanut huseerata tässä kaupungissa oman päänsä mukaan ja melkein yhtä pitkän ajan ovat kaupunkilaiset häntä sietäneet. On annettu anteeksi hänen itävaltalaisuutensa ja katolilaisuutensa, vieras murteensa ja vaatepartensa, hänet on luettu yhdeksi meistä, yhdeksi parhaista, kunnes kunnes.

Vielä vähän aikaa sitten kukaan ei olisi uskaltanut sanoa poikkipuolista sanaa lääkäriä vastaan. Eivät syntyperäiset Hengeleinin asukkaat, eivät muualta muuttaneet, eivät juutalaiset rahanlainaajat eivätkä pommerilaiset sahurit, eivät lutterilaiset kirkonmiehet eivätkä kaupungin vähäpätöiset aateliset. Lääkärin köyhiä kohtaan tuntemansa armo, oli hänen miekkansa ja piikki rikkaiden pulleassa lihassa ja sen piikin annettiin olla, koska Raamattu teroitti meitä ja heitä olemaan niitä vastaan rikkomatta jotka meitä ja heitä vastaan ovat rikkoneet ja yksin Jumala osaa ottaa selkoa, mikä tekee meistä taikka lääkäreistä marttyyreitä ja mikä lääkärissä oli Jeesuksen kaltaista mikä langenneen enkelin.

Lääkäriä kohtaan tunnettu antipatia olisi saattanut päätyä lopulliseen välienselvittelyyn jo paljon aikaisemmin, jos vain edellä mainituista kaupunkilaisista olisi löytynyt rohkeutta erottaa hänet ja karkottaa hänet ja korvata paremmalla, mutta kun edellä mainitut kaupunkilaiset ovat saamattomia kuin etanat, jollei ole kyse rahasta, on meidän pitänyt odottaa tähän saakka, tämän vuoden joulukuuhun, jolloin lääkärin toiminnalle tullaan panemaan päätepiste.

On tullut aika kertoa lääkärin pahin erhe – niiden mielestä jotka kaupungista ovat vastuussa – hänen kertakaikkinen kamelin selän katkaissut syntinsä:

Viitenä edellisenä vuotena aina joulukuun toisen adventtisunnuntain alla on lääkäri pystyttänyt torille pitopöydän. Viitenä edellisenä vuonna säännöllisesti kuin kello. Aina silloin kaupungissa on eletty pöyristyttävän herkullisia, rasvaisia sekä hekumallisia hetkiä. Näistä jumalattomista ja pahimmillaan useita päivä kestäneistä bakkanaaleista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, jos kaupungin kaikkein köyhimmiltä kysytään. He ovat saaneet silloin mahansa täyteen. Lisättäköön, että ihminen ei elä pelkästä ruuasta, sillä on todettu että säädetyn kuukausimäärän, tarkalleen sanottuna yhdeksän kuukauden, kuluttua eräät naisenpuolet ovat saaneet mahastaan ulos uusia köyhiä hengeleiniläisiä, joskus näitä joulun lapsia on syntynyt myös toria ympäröiviin taloihin, mutta näistä lapsista ei puhuta, he ovat hävinneet. Se siitä hyvästä sanomisesta. Mässäilyyn ja juopotteluun väsynyt kaupunginraati on saanut mittansa tiimalasissa täyteen. Lääkärin pidot ovat johtaneet saastaisiin orgioihin, joiden tuotokset ovat tukkineet kaupungin viemärit. Näistä juhlista ja juhlijoista ja niiden jätteistä koostuvat ainekset ovat pakottaneet torilla asuvat ihmiset sulkeutumaan neljän seinän sisälle tai jopa pakenemaan maalle niinkin myöhään kuin talvella, pelkästään hajun tähden. Nykyisin vain ei maalle paeta, sillä Napoleonin käymä sota on tehnyt maaseudun levottomaksi, ei edes kesän kuumimpaan aikaan, sillä – ja tämäkin on osa sotien mukanaan tuomia ikäviä ilmiöitä – jos kaikkein kalleimmat torinvarren talot on viimeisinä levottomina aikoina jätetty tyhjilleen, on niihin melkein aina tunkeuduttu, ne on ryövätty ja häpäisty, ei tällaista tapahtunut ennen.

Minä olen tässä, toisen adventtisunnuntain aaton lähestyessä, ja olen kertomassa mikä kaupunginraadin vaa'ankielen on kallistanut tekojen äärelle. Vasta kuudentena vuotena he ovat todenneet kuin yhdestä suusta: ”Tämän on loputtava”. Miksi? Siksi että lääkärin pidot ovat osumassa yksiin niiden päivämäärien kanssa, jolloin keisari Napoleonin odotetaan ratsastavan läpi Reininliiton helmen, meidän nuoren kaupunkimme, kun hän paluumatkalla Berliinistä kotiinsa Pariisiin matkaa takaisin kauniin Josefinensa luo ja rauha palaa Eurooppaan. Se päivä tulee olemaan suuri meille, ehkä kaikkein suurin historiassamme. Se päivä tulisi olemaan kauhea, jos lääkärin joulupidot osuisivat torille samaan aikaan.

Tietenkin lääkärille on ehdotettu jotain muuta ajankohtaa pidoilleen, uutta vuotta esimerkiksi tai keskikesää, tai elonkorjuun aikaa jolloin kaikkien asianosaisten mielestä olisi soveliainta koristaa tori uuden sadon tuotteilla. Lääkäri ei ole kuunnellut, ei aiempina vuosina, ei kuluvana vuonna, tai kuunteli sittenkin. Erään raadin jäsenen kertoman mukaan lääkäri oli ollut silminnähden innoissaan mahdollisuudesta päästä tarjoamaan Napoleon Bonapartelle kanankoipea. Niin meistä moni olisi ollut, myönnetään, mutta ei siten kuin lääkäri, ei siten, ei sitä tarjoilla siten kuin luuta kerjäläiselle. Aivan kuin meidän kaupunkilaisten nöyrät ajatukset arvaten, lääkäri oli tehnyt selväksi, ettei voi suostua muuttamaan pitopäivän ajankohtaa suuntaan eikä toiseen, koska mihinkään muuhun vuodenaikaan hänellä ei ole niin ylenpalttisesti rakkaiden asiakkaittensa lahjoittamia tykötarpeita jäljellä. Tässä hän oli aivan oikeassa samoin kuin tähdentäessään, että kaupunginraadin oli turha odottaa armon keisaria saapumaan Hengeleiniin juuri tiettynä määrättynä päivänä tai edes tiettynä viikkona, kun kerran pohjoinen ja itäinen osa Eurooppaa olivat siinä tilassa kuin olivat, eivät ollenkaan vakassa, ja niin täynnä juonittelijoita ja murhaajia, ettei Hänen menemisistään millään voitu jakaa yleistä aikataulua. Ei ainakaan meidän toivorikkaalle kaupungillemme. Totta, ei voi muuta sanoa.

Arvatkaa miksi seison tässä sillalla ja puhun teille, arvon haikarat tai haukat. Arvatkaapa vain miksi lähettejä ja kuriireja ratsastaa pitkin maaseutua urkkimassa keisarin sotajoukkojen liikkeitä ja miksi kaupunginraati istuu Fritzin kellarissa täydessä valmiudessa. Se istuu siellä suunnittelemassa keisarille parasta reittiä kulkea nuoren kaupunkimme läpi, ohi torin, ei, ei se tule kuuloonkaan! Muuta meillä ei ole kuin tori.

On minun vahtivuoroni, siksi tärisen tässä, seuranani kaksi lintua. Itse keisari lienee tällä hetkellä jossain Berliinin ja Pariisin välillä. Aivan samoin kuin Hengelein, tosin me emme liiku. Me odotamme josko hän poikkeaa matkallaan meille, ja jos poikkeaa, vastaa kaupunginraati kunniallaan siitä, että Hengelein on tuona päivänä parhaimpiinsa pukeutunut. Sen päivän minäkin haluaisin nähdä ja siksi seison tässä odottaen sitä mikä tulee olemaan.