10 Alexandra myöhemmin

Kyllä se sitten oli hankalaa, kivuliasta, hämmentävää ja sottaista siitä huolimatta, että sisareni oli minua valistanut siitä, mikä paikka meissä on kaikkein makein. Eivät huuleni, jotka, niin olen kuullut sanottavan, ovat täyteläiset kuin mansikanpuolikkaat. Eivät hiukseni, jotka, toisin kuin sisarellani, olivat tuuheat ja kiharat. Eivät hampaani edes vaikka valkoisempia sai hakea. Eivät myöskään lanteeni taikka rintani päärynät, ei liioin selkärankani. Eivät reiteni tai nilkkani lain. Ainoastaan keskikohtani merkitsi, vittu kaikkineen ja sitä ympäröivät lerpat ja päällisenä myyrännahka. Se sitten oli kalleimpani, sitä Julius eniten suullaan hamusi ja sotkettuaan naamansa väsyi minuun. Se oli kiusallista, kun itse itsestäni en välittänyt. Kun en välittänyt makeimmasta paikastani, kun se oli työläin ja se piti talvisin peittää useilla villakerroksilla ja torilla koirat hyppäsivät silti syliin ja työnsivät kostean kuonoonsa haarojen väliin.

Ymmärrän miehiä, ja silti Juliuksen touhuilu päälläni oli kamalan noloa ja oikeastaan pelkästään unettavaa. Sitten vielä haju, joka ei ollut omani vaan Juliuksen karkea, alushousuihin maatuva lemu. Ah, miten monta kertaa hän kasteli pelkät pitsini. Miten monta tyhjiin valuvaa kertaa hän jaksoi yrittää ennen kuin kireä häpyni luovutti ja se siitä vastaanhangoittelusta sitten, kaikki oli siinä samassa ohi. Kyllä se oli niin turhaa. Ei minun montaa kertaa enää pitänyt ottaa sisälleni Juliuksen kolmea täyttä peukalonmittaa ennen kuin hän alkoi vilkuilla muualle niin kuin miehet ovat aina tehneet, sadat miehet ja heidän ikuinen himonsa jotta uusia vereksiä voimia kihisee aina uudestaan ja uudestaan peitoilta äidin syliin ja aina tapettavaksi asti, yhä uudestaan ja uudestaan tähän sotiin asti paisuvien riitojen viiraaman maailman kukkuloille kunnes he ovat kaikki yhtä kuolleita kuin himonsa.

Kerran epäilin tulleeni raskaaksi ja kerroin siitä sisarelleni. Sain Juliuksen karkaamaan Budapestiin. Yhden ainoan kerran epäilin sisareni haluavan Juliusta yhtä paljon kuin Julius halusi sisartani, yhden kerran vain ja siitä edes päin olen pitänyt yksin huolta omista asioistani. Yhden kerran sain riittävän varoituksen ihmisen tyhjästä ulkokuoresta, merkin heidän silmistään paistavasta kuoleman odotuksesta ja kyltymättömästä himosta, joka saa pettämään kalleimmat ystävät, sitten riitti.

Siltikin. Minulla oli romanttinen aikakauteni, joka minulla on oikeus säilöä sisälleni sellaisenaan.