11 Blatte, joulukuu 1806

Ennen kuin palaan tähän päivään, on minun todettava että, lääkärin on usein kuultu huutavan torille antavan vastaanottohuoneensa ikkunasta tähän tapaan: ”Jos joku vielä tahtoo palveluksiani tänä yönä taikka huomenissa, olen tavoitettavissa rajoitetusti ja rajoitetussa kunnossa helvetin esikartanosta!” Samassa, yhdenkään vaivaisen sielun ehtimättä protestoida, on lääkäri kovalla kolinalla paiskannut ikkunansa kiinni, teljennyt ovensa ja sulkeutunut kammioonsa, joka on hänen toisen kerroksen työhuoneensa. Siellä on sitten yölamppu lepattanut koko yön varhaiseen aamuun saakka. On oltu näkevinään kaihtimien takana lääkärin synkeä hahmo kumartuneena kirjoituspöydän äärelle ja silloin ovat jotkut jotka eivät lääkäriä tunne, voineet pohtia minkä tärkeän tieteellisen työn parissa lääkäri mahtaa tällä kertaa valvoa, onko ollut kyseessä pääkaupungin opiskelijoille tarkoitettu luento vai uudet lääkereseptit tai josko sittenkin tuiki tärkeät parannusehdotukset invalidisoituneitten puunhakkaajien kainalokeppeihin vai jotain muuta kenties. Joskus lamppu on palanut työhuoneessa koko viikon, yöstä toiseen, välillä heilahdellen ja liikkuen kerrosten välillä ja joskus sammuen, mutta vastaanoton ovi on pysynyt kiinni, eikä kukaan, ei edes taloudenhoitaja, ole tuona aikana poistunut talosta ulos.

Lääkärin eristäytyminen luettiin aluksi vanhanpojan tuittuiluksi, siihen suhtauduttiin suvaitsevasti, baijerilaiseen tapaan hampaita yhteen purren ja rystysiä hieroa varsinkin, jos oli se aika vuodesta kun oli liikkeellä kulkutauteja tai metsissä oli paljon uusia työntekijöitä, jotka olivat tavanomaisempaa alttiimpia verta vuotaville vahingolle. Edes Mathilde ja Mia, jos suinkaan olen heitä ollut huomaamatta mainita, eivät kiireisiltä toimiltaan aina huomanneet samaa kuin Rothmaierin talon taloudenhoitaja, joka joutui sietämään tämän tästä itsensä lääkärin verestäviä silmiä edessään ja sylissään lääkärin palattua takaisin ihmisten ilmoille, jos edes niin voi sanoa. Niin oli lääkäri yksinäisyyteensä tekemillään retkillään eksynyt Bacchuksen maahan, tiedottivat kaikille mistään mitään tietämättömät siivoojat, jotka olivat juorunsa ainoastaan taloudenhoitajan huokailuista keränneet, niin olivat huonolla tolalla asiat, kertoivat siivoojat niille, jotka halusivat kuunnella. Niin oli lääkäri lopulta sortunut uupumatta uurastettuaan meidän kiittämättömien hengeleiniläisten eteen ja juonut valtavia määriä palkakseen saamaansa olutta ja luumuviinaa, niin ettei siitä siivosta hänen taloudenhoitajansa enää selvinnyt yksin vaan joutui kutsumaan kaksossisaret apuun.

Noitten pöhnäisten vuorokausien jälkiseurauksena lääkäri oli taas jonkin aikaa kiltti ja huomaavainen, tervehti kadulla ja taputti lapsia päähän ja kumarsi rouville ja piti vastaanottonsa ikkunan kiinni, mutta valitettavasti tätä asioiden tilaa ei milloinkaan kestänyt niin pitkään että kukaan olisi tosissaan uskonut sen muodostuvan käytänteeksi.   

Kuten kaupunkilaiset hyvin tietävät, ovat Hengeleinin ulkopuolelle nousseet sahalaitokset kysyneet yhä enenevissä määrin työvoimaa ei yksin siksi että tämä ala on kasvussa vaan myöskin sen vaatimien ihmisuhrien tähden. Meidän kaupunkimme on mihin tahansa toiseen samankokoiseen Baijerissa tai Württenbergissä sijaitsevaan laajempaan asutuskeskukseen nähden menettänyt sietämättömän paljon terveitä ja salskeita ihmishenkiä. Niin on, että kaduillamme ja kujillamme kulkee yhä useammin kaukaa meille muuttaneita, eliniäkseen vammautuneita nuoria miehiä viinileili vyöllään, sumea katse silmissään, kun yksi ainoa puu tai paksu oksa on murskannut heidän haaveensa, ajanut heidän kihlattunsa maanpakoon ja jättänyt heille vain vaatimattoman avustuksen, jolla he ylläpitävät juomistaan. Näin sanoen voin todeta ettei metsä ole meille kaikille pelkkää autuutta tuonut, ei sittenkään vaikka olemme kaupunki, ja niin monet terveenä pysyneet ja niin muodoin hyvinvoivat miehet edelleen saavat leipänsä sahalaitoksilta ja heidän monet monituiset lapset oppivat lukemaan kirjoista, jotka olen meille hankkinut kassasta joka ei ole koskaan tyhjä.

Kiitos metsän tuoman vaurauden ja Jumalan kaiken kaitsevan käden on Hengelein Baijerin helmi, ei vähiten sen turvin, että meillä on lääkäri, maanpäällinen auttaja, joka pitää miehet ehjinä ja parantaa sairaat ja lapset. Ennen muuta lääkäriä kaupunki kaipaa, sahatyöläisen suojelusenkeliä, ennen muuta! Ennen kuin meistä kaikista tulee invalideja tai vaivaisukkoja tai heitä kainaloista taluttavia raskautettuja. Me tarvitsemme apua! Lisää lääkäreitä, että miehistä parhaimmat edes joskus pääsisivät takaisin metsään. Me tarvitsemme aikaa heidän korjaamisekseen kuntoon ja sitä aikaa meillä ei ole, se valuu hukkaan, mikäli lääkäri, niin taitava kuin hän selvin päin onkin, tuhlaa elämänsä työteliäimmät tunnit muistelmiensa ja itsensä parissa. Pidän tärkeänä korostaa, ettei lääkärimme ammatillinen erinomaisuus ole tehnyt hänestä meitä muita ylempää, ei hänen kyvykkyytensä ole ummistanut silmiämme hänen puutteiltaan eikä anna sijaa loppumattomalle anteeksiannolle, ei, me emme ole loputtomiin pitkämielisiä, jossain kulkee raja.